Siirry suoraan sisältöön

elokuu 2023

Oman aikansa lapsi

Jokainen meistä on oman aikansa lapsi, oman aikansa kasvatti. Katselin viime viikon perjantaina YouTubesta yhden kaikkien aikojen suurimman musiikillisen suosikkini Genesiksen viimeistä konserttia Lontoon O2-areenalta maaliskuulta 2022. Olen seuraillut ja fanittanut näiden herrasmiesten tekosia teini-iästä lähtien, joten tuon herkkupalan löytäessäni olin hyvin tyytyväinen. Konsertti oli… Lue lisää »Oman aikansa lapsi

Palikat vaihtoon

”Palikat vaihtoon!”, sanoi jääkiekkoilija kun rystysillään rujoa rakkautta vastustajan tähtipakin leukaperiin jakeli. Selvennettäköön nyt kuitenkin, että tässä yhteydessä ei ole oikeasti kysymys minkäänlaisesta väkivaltaisesta ruumiinkulttuurista, kunhan vaan kokeilen jälleen kerran uutta WordPress-lisäosaa (alias ”palikkaa”), jonka avulla saisin vihdoinkin myös nuo pari päivää sitten kiroamani RSS-kuvansiirrot… Lue lisää »Palikat vaihtoon

Onnen lahjat

Tasan ei käy onnen lahjat. Muissa suhteissa paluuni blogien maailmaan on sujunut suurin piirtein odottamani mukaisesti, ainoita ongelmia ovat aiheuttaneet blogit.fi-sivun uusien blogikirjoitusten lyhyissä esittelyissä toistuvasti näkymättä jäävät artikkelikuvat. Blogialustani ja lähes kaikki sen kilkkeet läpikäyneenä ja/tai uusineena on kiltisti sanottuna ollut suhteellisen frustroivaa joutua… Lue lisää »Onnen lahjat

Vinkeä veijari

Aika, tuo elämässämme huseeraava vinkeä veijari on monivaikutteinen ja -muotoinen, jos toden totta monitaitoinenkin. Siinä, missä aika muistuttaa meitä tämänkertaisen elämämme rajallisuudesta, se tuo myös omanlaistaan lohtua tämän elämän onnettomuuksiin ja pettymyksiin. Sen lisäksi, että ajan kuluminen tuo rauhaa ja mahdollistaa toipumisen, se toisaalta myös… Lue lisää »Vinkeä veijari

Ihmisten ilmoille

Tässä sitä nyt sitten ollaan eli palaamassa takaisin ihmisten ilmoille, sanonnan monessakin merkityksessä. Huomisaamuna on nimittäin taas aika siirtyä sorvin ääreen, taakse on jäänyt kahden viikon miniloma, jonka kohdalla voi aivan aiheellisesti kysyä mitä siitä jäi käteen? Totta puhuen ja suoraan sanoen ei riittävästi. Niin… Lue lisää »Ihmisten ilmoille