Siirry suoraan sisältöön

Siimaa

Kirjoitin edellisessä tekstissäni Syyllinen siitä, kuinka olen antanut elämässäni joillekin lähelle päästämilleni ihmisille reilusti enemmän siimaa eli mahdollisuuksia heidän minua joskus loukkanneen toimintansa korjamiseen kuin mitä ihmiseltä voi kohtuudella vaatia. Olen halunnut aina uskoa, että jokaisessa heissä olisi edes jossain vaiheessa sydäntä ja selkärankaa alkaa toimia minua kohtaan oikein ja rehellisesti. Vähän tiesin, vielä vähemmän ymmärsin ja todellakin olen tuosta palkkani maailmalta saanut.

Olen kirjoittanut myös paljon anteeksipyytämisestä ja anteeksiantamisesta. Toisaalta noiden kahden liittoon liittyy erottamattomana ja olennaisena osana myös kolmas tekijä: aiemmin surua, pettymystä ja joskus suoranaista tuhoakin aiheuttaneen toiminnan muuttaminen ja korjaaminen toista ihmistä huomioivaksi ja arvostavavaksi. Ilman toiminnan muuttumista nuo kaksi muuta yhdessä ovat vain hailea aavistus siitä, mitä todellinen ja kestävä ihmissuhteiden korjaaminen tarkoittaa.

Karrikoiden voi sanoa, että jos esimerkiksi aiemmin toista ihmistä pahoinpidellyt pyytää uhriltaan anteeksi ja saa anteeksi, mutta päättää vähän sen jälkeen osoittaa jostain käsittämättömästä syystä rystysensä uudelleen voimalla saman kanssaihmisensä nenänvarteen, ei sen voida mitenkään katsoa kuuluvan äsken vastaanotettuun anteeksiantoon tai muuttumaan edes mahdollisen uuden anteeksipyynnön kautta mitenkään hyväksytymmäksi tai edes ymmärrettävämmäksi. Käytännössä täysin päinvastoin. Liian monelle tuo näyttää kuitenkin olevan myös elävässä elämässä aivan mahdotonta ymmärtää. Tuntuu siltä, että nykyisin niin monen tunneäly siinä missä sen käytännönläheisempikin ilmenemismuoto ovat aivan täydellisesti hukassa.

Mitä minun ja aikaisempien tekstieni toisen päähenkilön väliseen, Hengen ja Tiedon messujen jälkeiseen tilanteeseen tulee, siitä ei ole enää paljoa kerrottavaa.

Kaikki päätyi myös tämän viimeisen, yhteisen historiamme lupaavimman startin jälkeen samaan tilanteeseen kuin ennenkin. Lukuisia kertoja toistuneiden välien korjaamisten jälkeen allekirjoittanut arvotettiin hyvin pian sen jälkeen jälleen kerran ”roskalaina”-luokkaan. Siihen, jonka aina annettiin ymmärtää yhtä jos toistakin, mutta jonka kohdalla saman yhtälön käänteinen sanajärjestys unohdettiin nopeasti ja tarkoituksellisesti.

Sanalla sanoen, leikki on päättynyt. Siima on katkennut.

On äärimmäisen surullista, että jotkut päättävät pelata tietoisesti uhkapeliä elämänsä hyvillä ihmisillä ja ovat sitten mukamas täydellisen yllättyneitä kun pelinappula vetää aivan aiheesta herneen nenäänsä. Asia urheilutermein ilmaistuna, maalia yksipuolisesti mahdottomuuksiin asti siirtämällä uhkapelurimme loi toistuvasti tilanteen, jossa toisella osapuolella ei ollut mitään mahdollisuutta voittaa.

Se on peli, jossa on loppujen lopuksi ainoastaan häviäjiä.

Vedenjakajalla,

IE

Kuva: Bianca Van Dijk / Pixabay

Vedenjakajalla Facebookissa: https://facebook.com/Vedenjakajalla

Vedenjakajalla Instagramissa: https://instagram.com/Vedenjakajalla

Vedenjakajalla-kotisivu: https://vedenjakajalla.fi