
Vuodenvaihteeni kuluu aiempia vuosia mukaillen perinteisesti maakunnissa.
Te, jotka olette paremmin perillä taustoistani ja historiastani tiedätte tasan tarkkaan minne ”tuuli” (VR:n junan olomuodossa) on minut jälleen kerran kuljettanut. Kyllä, juurikin Lappeenrantaan, jossa on viime vuosina viettynyt vuoden- ja viikonvaihde jos toinenkin.
Ohjelmaan kuuluu tänään 31.12 Lappeenrannan kaupunginteatterin ihmissuhdefarssi Exän uus ja vanha. Olen kuullut siitä silminnäkijöiltä paljon hyvää, joten luottamukseni siihen, että tälläkin kertaa Kaupunginteatteri toimittaa on järkkymätön. Teatteriseurani ei kuitenkaan ole se sama vanha tuttu kuin usein aiemmin, vaan on tällä kertaa mukanani kahdestaan ensimmäistä kertaa. Hienoa sinänsä, että joskus saa vieteltyä mukaansa uudenkin silmäparin.
Myös ensi vuonna on luvassa uusia lupaavia teatteriesityksiä, esimerkiksi helmikuussa ensi-iltansa saavaTeemestarin tytär , josta ainakin kaikki löytämäni ennakkoinfo antaa odottaa paljon. Ja kun lisäksi työnantajani on järjestänyt pienen sponssin myös alkavan vuoden tuleviin kulttuuririentoihin (Edenredin Virike-etu), niin mikäpä tässä on taiteesta nauttiessa, niin teatterin kuin elävän musiikinkin muodossa. Savonlinnan Oopperajuhlat heinäkuussa 2025 (tämän vuoden oopperana Macbeth) ovat myös ohjelmassa jo kuinka ja monetta kertaa.
Tänään istutaan iltaa yhdessä parhaassa seurassa, juhlistamassa vuoden vaihtumista herkullisen appeen ja kuohuviinin parissa.
Vaikka hyviä jouluja ei tullut sen suuremmissa määrin kanssaihmisille toitoteltuakaan, niin nyt vuodenvaihteen lähestyessä tämä puu-Käärme on päättänyt parantaa etenemistään sen verran, että toivottaa kaikille teille rakkaat lukijani maagista alkavaa puu-Käärmeen vuotta 2025!
Olkoon se meille kaikille helläkätisempi ja rakkaudellisempi kuin yksikään aikaisempi vuosi historiassamme.
Vedenjakajalla,
IE
Kuva: NoName_13 / Pixabay
Vedenjakajalla Facebookissa: https://facebook.com/Vedenjakajalla
Vedenjakajalla Instagramissa: https://instagram.com/Vedenjakajalla
Vedenjakajalla-kotisivu: https://vedenjakajalla.fi/blog