Siirry suoraan sisältöön

21 915

Täman päivän järjestysnumero on 21 915.

Siinä on tasan tarkkaan niiden aamujen lukumäärä, joina olen saanut tässä elämässäni avata silmäni uuteen huomiseen. Kasassa on siis päivälleen 60 vuotta tallaamista tällä pallolla, uskoo ken haluaa.

”Kuusikymmentä on uusi neljäkymmentä.” Niinköhän?

Muutama vuosi sitten tarvitsin valokuvan uutta passia ja henkilökorttia varten, joten kävin työpaikkani viereisessä valokuvaamossa otattamassa dokumentteihin kelpaavan kuvan itsestäni.

En ollut koskaan mieltänyt itseäni kovin paljon isäni näköiseksi, mutta katsoessani omaa mustavalkoista, silmälasitonta kuvaani silmästä silmään, näin itsessäni hätkähdyttävän paljon isäni piirteitä. Siinä hetkessä ymmärsin, että minäkin olen vain yksi ihmisyyden rakennuspalikka ajan jatkumossa – here today, gone tomorrow.

Muistan, että omassa lapsuudessani hyvin monet kuusikymppiset olivat jo kaikkeen väsyneitä, ”vanhaa tekoa” tai siltä he ainakin vaikuttivat lapsen silmin maailmaa katsellessani. Se, mitä en ymmärtänyt vielä silloin oli, että nuo lapsuuteni kuusikymppiset olivat eläneet kovia aikoja köyhässä maassa, tehneet kovaa ruumiillista työtä lapsuudesta lähtien ja eläneet läpi kaksi sotaa. Myöhemmin ymmärsin, että elämä ei ollut ollut heille koskaan helppoa ja kaikki sen pettymykset näkyivät heidän kasvoiltaan vuosia ja vuosikymmeniäkin tapahtumien jälkeen.

Maailma muokkaa meitä kaikkia myös tänään omalla tavallaan, joskus höykyttäen sadistisen kovakouraisesti, toisinaan sivellen silkkihansikkain. Se kaikki tuntuu ja näkyy meissä jokaisessa, halusimme sitä tai emme. Vaikka elämämme ei ole samaan tapaan kuluttavaa kuin meitä edeltävillä sukupolvilla, myös me joudumme joskus vastaanottavalle puolelle. Maailma kysyy ja me vastaamme niin hyvin kuin kykenemme.

Tänään syntymäpäivänäni pysähdyn päivän päätteeksi oman elämäni äärelle, katsahdan ympärilleni niin aika-, paikka-, kuin ihmissuhdemielessäkin. Muistelen kuluneita vuosia, ollutta, mennyttä ja vieläkin olevaa. Aikoja, paikkoja, tapahtumia ja luonnollisesti myös elämässäni juuri nyt vierailevia ja aiemmin vierailleita kauniita sieluja.

Menneisyyttä ja sen tapahtumia on helppo tulkita ajan peruutuspeilin kautta, tämä hetki muuttuu historiaksi paljon nopeammin kuin arvaammekaan ja tulevaa on tällä hetkellä täysin mahdotonta ennustaa – sen ovat viime aikojen tapahtumat ympäri maailmaa osoittaneet.

Huomenna vuorossa päivä 21 916, luottakaamme siihen – kippis!

Vedenjakajalla,

IE

Kuva: Peggy Marco / Pixabay

Vedenjakajalla Facebookissa: https://facebook.com/Vedenjakajalla

Vedenjakajalla Instagramissa: https://instagram.com/vedenjakajalla

Vedenjakajalla-blogisivu: https://vedenjakajalla.fi/blog/