
Kukapa olisi uskonut, että edellisestä kirjoituksestani kuluisi lähes viisi kuukautta seuraavaan – edellinen tekstini kun on helmikuun puolesta välistä, ystävänpäivältä.
Eivät nämä kuukaudet ole kuitenkaan missään mielessä täydellistä hiljaiseloa olleet.
Työkuvioissani tapahtui maaliskuussa uuteen asiakkuuteen siirtyminen joka on kuormittanut, toisaalta siviilipuolella on pian myös tulollaan lyhyt kesälomapätkä, vuosittain toistuva idän kesäkiertue ohjelmineen ja tapaamisineen.
Kyllä, myös meillä konsulteilla on silloin tällöin lomaa, vaikka sitä ei tänä nimenomaisena kesänä sattuneesta syystä hukattavaksi asti olekaan. Ohjelmassa on lähiaikoina perinteinen Savonlinnan oopperajuhlavierailu (tällä kertaa on Olavinlinnassa ohjelmistossa Macbeth), väliin muutaman päivän iisimpi stintti ”wanhoissa tutuissa ympyröissä”, sekä lisäksi kesäteatteria (Pesänjako Lappeenrannassa) ja loppu lokoisaa oleilua muuten vaan.
Mistä pitkä kirjallinen hiljaisuuteni on johtunut, missä olen ollut, mitä tehnyt?
Tyhjän paperin syndrooma on tuttu jokaiselle työkseen tai muuten vakavasti kirjoittavalle, mutta omalla kohdallani siitä ei ole kuitenkaan nyt ollut kyse.
Olen ollut pitkälti omissa ympyröissäni, omassa kuplassani, suorittamassa omaa elämääni. Tekemässä työtäni, huolehtimassa omasta ja lähimpieni hyvinvoinnista ja terveydestä sekä pärjäämisestä yleensäkin. Näinä aikoina, joina itsekäs magalainen eteenpäin rynniminen, valehteleminen, öykkäröinti, muiden kampittaminen ja selkäänpuukottaminen näyttävät olevan kaikkein tavoiteltavimpien ja kauneimpien hyveiden kärjessä, minun linjani on selvästikin ollut ”jotain aivan muuta”.
Ja kun minulla ei ole ollut energiaa kontaktoida ihmisiä samaan tapaan kuin muutama vuosi sitten, olisi toivonut että he olisivat halunneet omasta puolestaan nostattaa kontaktilaineita ainakin jonkin verran esimerkiksi udellakseen minun kuulumisiani. On kuitenkin tuntunut vahvasti siltä, että monilla on ollut koko ajan suurempi halu ja taipumus vetäytyä yhteydestä, joskus liudentua ystävyydestäkin.
Kolmannen ihmisen kautta välittyneet ”kerro terveiset” eivät missään nimessä korvaa käytännön kontakteja – sen ei pitäisi olla niin vaikeaa ymmärtää, vaikka se on usein aivan ylitsepääsemättömän vaikealta vaikuttanutkin. Summa summarum, nämä ajat ovat niitä, jotka erottelevat elämässämme jyvät akanoista.
Ei tämä ole kirjoittajan aikaa, ei lukijankaan. Somea nykyisin seuratessa huomaa valitettavan usein kaiken maailman trollien, sieluttomien ja sydämettömien törkyturpien ja AI-bottien hyppivän lauteille avautumaan meille kirjoittajille milloin mistäkin.
Omalla kohdallani koen, että silloin kun mitään sanottavaa ei ole, on parempi olla hiljaa ja toisaalta silloin harvoin kun päätän näppäimistöäni kouluttaa, teen sen kirjoittamisen ja itseni ilmaisemisen halusta ja ilosta. Minun ei tarvitse yrittää päteä maailmalle, ei yrittää puolustella itseäni, mielipiteitäni tai näkemyksiäni ainoallekaan sielulle.
Minun kohdallani omaan rauhaani hiljentyminen on ehdottomasti ollut myös sijoitus itseeni. Monet ennen niin vahvat tunteet ovat tekemässä lähtöä – viha laantuu, pettymykset hälvenevät, suru vaimenee, kaipaus kuolee. Rakkauskin.
Voin ainoastaan olla ja kirjoittaa. Omana itsenäni, rajoituksitta, esteittä. Minun ei tarvitse kerätä irtopisteitä eli lukukertoja, kommentteja tai tykkäyksiä lukijoilta, se juna on mennyt elämässäni jo kauan sitten.
Kirjoitan, because I can.
Vedenjakajalla,
IE
Kuva: aileino/Pixabay (muokattu)
Vedenjakajalla Facebookissa: https://facebook.com/Vedenjakajalla
Vedenjakajalla Instagramissa: https://instagram.com/vedenjakajalla
Vedenjakajalla blogisivu: https://vedenjakajalla.fi/blog/