Siirry suoraan sisältöön

Mielenkiintoista?

Vuoden 2022 helmikuussa julkaisin Ihmistä Etsimässä -blogissani tekstin Tulikärpänen. Varsinaisen mielenkiintoista ei asiassa itsessään ollut silloin mikään.

Lukijamäärältään tuo ehkä jonkinlaista henkisyyttäkin hönkinyt tekstini oli ainoastaan yksi muiden joukossa – ei keskiarvoa parempi, vaan pikemminkin alle keskiarvon.

Asia ja teksti unohtuivat itseltäni pitkäksi aikaa, mutta nyt viimeisten kuukausien aikana olen huomannut että tekstini kerää taas uusia lukijoita ja kasvattaa lukukertojensa määrää, vaikka IE-blogini on tullut päätökseensä aikapäiviä sitten. Syytä tuohon en osaa sanoa, onhan kyseessä kuitenkin vain yksi teksti satojen muiden joukossa.

Tulikärpäsessä on kuitenkin lähemmällä katsomisella paljon muutakin niin sanottuihin ”tavallisempiin” tuotoksiini verrattuna.

Olen usein kuvannut omaan kirjoittamiseeni ajoittain liittyvää flowta niin, että parhaimpina hetkinä tuntuu siltä kuin teksti nousisi lentoon ja alkaisi kirjoittaa ”itse itseään”. Tulikärpäsessä on kieltämättä paljon noita elementtejä.

Minä kirjoitan – useimmiten tietoisesti, joskus kuitenkin myös tietämättäni – blogeihini tunteita, totuuksia, ajatuksia, sanoja ja ilmaisuja, jotka puhuttelevat ihmisiä eri tavoin. Sen tuloksena kirjoituksiini on käynyt esimerkiksi tutustumassa ihmisiä, jotka ovat käyneet lukemassa jotain tiettyä tekstiä jo pitkään kuukauden-parin välein – selvästikin jokin juuri siinä tekstissä on kutsunut heitä takaisin kerta toisensa jälkeen.

Sydäntäni lämmitti myös viime kesänä eräs kertomansa mukaan suuria määriä tekstejäni läpikäynyt lukijani, joka mailasi minulle löytäneensä omasta itsestään ja suhdekuviostaan paljon samanlaisia asioita ja tapahtumia, joista olin itse paljon kirjoittanut omalla kohdallani IE-blogin aikana.

Olin hyvin yllättynyt, kun hän seuraavaksi kysyi minulta suoraan olenko hänen omasta elämästään aiemmin kadottamansa mies (nimimerkillä kun kirjoitan), tuohon kysymykseen jouduin luonnollisesti vastaamaan kieltävästi. Toisaalta tuo toi vahvistusta ja lohtua myös itselleni siitä, etten ollut blogissani kuvaamissani tilanteissa ja tapahtumissa ”ainoa maailmassa”, kuten olin aina uskonut. Upeaa kaksisuuntaista kommunikaatiota!

Meille kirjoittajille, meidän ajatuksillemme ja tuntemuksillemme on aina jossain oikea vastaanottajansa ja oikea aikansa. Voi mennä pitkiäkin aikoja ennen kuin tekstuaaliset tuotoksemme löytävät lukijansa, mutta jos olemme sitkeitä ja uskomme omaan tekemiseemme, niin tulee epäilemättä ennemmin tai myöhemmin käymään.

Ja mitä kirjoittamiseeni ja maailmaani muuten tulee, niin ihmiselämä kuin kirjoittaminenkin kulkevat usein yllättävissä sykleissä. Tästä ovat yhtenä todisteena hieman alle vuosi sitten kirjoittamani IE-tekstin Susi lampaan vaatteissa juonikuviot, jotka ovat taas osoittautuneet elämässäni ajankohtaisiksi jopa asianomaisessa tekstissä kertomaani ”osanottajaa” myöten. Mielenkiintoista?

Vedenjakajalla,

IE

Kuva: Pixelcreatures / Pixabay

Vedenjakajalla Facebookissa: https://facebook.com/Vedenjakajalla

Vedenjakajalla Instagramissa: https://instagram.com/vedenjakajalla