Siirry suoraan sisältöön

Ihmisiä, jotka saatat tuntea

Pari päivää sitten törmäsin jostain syystä Facebookin Ihmisiä, jotka saatat tuntea -listalla erääseen henkilöön, jonka tunnistin vuosien varrelta valokuvausyhteistyöstä Tanssijattaren kanssa.

Hänen sivullaan näin joitakin Tanssijattaren uudempia kuvia, joita en ollut aikaisemmin nähnyt. Reaktioni niihin suoraan sanoen yllätti itsenikin, se kun ei ollut niin neutraali tai rauhallinen kuin olisin luullut. Kuvien nainen näytti samalta kuin ennen, mutta jokin hänessä käänsi nyt sisuskaluni ylösalaisin. Kyllä, tulin fyysisesti pahoinvoivaksi, asia näin sivistyneesti ilmaistuna.

Tuossa hetkessä tunsin sydämessäni epäonnistuneeeni irtipäästämisessäni, sitä on selvästikin vielä tehtävänä paljon tai niin ainakin ensin ajattelin.

Asiaa tarkemmin pohdittuani aloin kuitenkin nähdä myös sen toisen puolen. Sen, joka puhui itsessäni tekemäni työn puolesta. Suomujen pudottua silmistäni minun annettiin nähdä ja tuntea rehellisesti se, mitä tuosta ihmisestä ja hänen energioistaan oli tullut. Tai kuka tietää, ehkä ne olivat aina olleet samanlaiset, mutta nyt reilun puolentoista vuoden täydellisen katkoksen jälkeen tuo korostui entisestään, itselläni kun ei ole ollut koskaan vastaavien tilanteiden aikana tapanani vierailla yhdessäkään hänen someprofiilissaan.

Mihin katosi kaikki kauneus, mihin herkkyys, sydämen hyvyys, toisen ihmisen rakastaminen, kunnioittaminen, huomioiminen, arvostaminen?

Se tuhoutui pinnallisuuteen, ilkeyteen, ylimielisyyteen ja huipentui toistuvasti vähemmän kauniiksi lopuiksi henkilökohtaisiin loukkauksiin ja mustien ”totuuksien” valkoisiksi värittämiseen.

Katso peiliin, katso sydämeesi. Tiedät kyllä mistä kaikessa oli kysymys.

Vieläkö ihmettelet?

Vedenjakajalla,

IE

Kuva: NoName_13 / Pixabay

Vedenjakajalla Facebookissa: https://facebook.com/Vedenjakajalla

Vedenjakajalla Instagramissa: https://instagram.com/vedenjakajalla

Vedenjakajalla-kotisivu: https://vedenjakajalla.fi