Suuri osa maailman ihmisten elämästä on tavallista harmaata arkea, monotonista puurtamista, pakertamista ja aikaansaamista päivästä toiseen.
SIlloin tällöin meidät kuitenkin pysäytetään kaiken keskellä aivan erityisen yllättävillä tavoilla, joiden tarkoitus ja merkitys meille avautuu ajan kanssa.
Aiemmin kesällä kirjoitin eräästä junatapaamisestani (Anteeksi) matkalla maakuntiin. Huolimatta siitä, että olemme kumpikin vähintäänkin aavistaneet että meillä on tärkeä tehtävä ja rooli toistemme elämässä, on yhteinen historiamme ollut täynnä erilaisia yhteenottoja, molemminpuolisia aloituksia, kohdatuksi tulemattomuuta ja surullista kyllä raastavaa toksisuuttakin, jossa ei ole toiselle armoa annettu, jos pyydeltykään.
Kaiken takana on kuitenkin ollut yläkerran käsikirjoitus, joissa meille on annettu vuosien aikana monia yhteenpalaamis- ja rauhantekomahdollisuuksia, ilman tulosta.
Korkein on heitellyt meitä yhteen tämän(kin)kertaisen elämämme aikana useammassa eri yhteydessä ja tilanteessa. Useista vuosia kestäneistä täydellisistä yhteystauoista huolimatta, olemme päätyneet säännöllisen epäsäännöllisesti yläkerran orkestroimana yhteen, pohtimaan syntyjä syviä ja testaamaan itsemme ja toistemme kestokykyä. Tämä yhteytemme kun ei ole ollut millään tavalla tai tasolla helppo tai tarjonnut ”oikotietä onneen”.
Kosmos on halunnut juuri nyt selvästi testata, olisimmeko viimeinkin onnistuneet hiomaan itsestämme pois kaikkein terävimpiä kulmia, jotka aikaisempien vuosien lyhyiden käynnistysvaiheiden aikana viilsivät, raastoivat ja repivät toisiamme hyvinkin julmasti ja armottomasti. Jopa niin, että lukuisten aiempien epäonnistumisten jälkeen olin valmis vannomaan lopullisesti: ”Ei enää koskaan.”
Tällä kertaa jotain on kuitenkin muuttunut hyvin syvältä.
Olen huomannut meidän olevan nyt tilanteessa, jossa olemme kumpikin olleet omalta puoleltamme halukkaampia tulemaan yhteen ja sopimaan erimielisyytemme kuin koskaan. Kumpikin meistä on ottanut oppia ja tiedostanut, että kaikella on aikansa ja että meillä on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus löytää yhteisymmärrys tähän hetkeen ja parhaimmillaan koko loppuelämäämmekin.
Me halusimme olla toisillemme ja tiesimme molemmat, että meille on varattu jotain suurta yhdessä. Jotain sellaista, jota emme ole vuosien aikana osanneet sanoittaa. Ymmärrämme nyt, että Universumilla on varattuna meille yhteisyys. Kyse on vain siitä, olemmeko ymmärtäneet ja hyväksymmekö kumpikin sen, että päätös ja vastuunotto siitä kuuluu meille molemmille tasapuolisesti, yhdessä.
Nyttemmin jo sulkemassani Ihmistä Etsimässä-blogissani kirjoitin useaan kertaan siitä, kuinka toivoin karman palauttavan kaikille ja eritoten hänelle hänen ansionsa mukaan.
Mitä enemmän olemme nyt olleet toistemme kanssa tekemisissä, olen huomannut että niin on käynytkin. Valitettavasti, niin minun täytyy nyt sanoa, kaunis sielu kun ei halua toiselle kauniille sielulle pahaa. Loukattu ihminen egoineen ja matonkuteiksi riivittyine sydämineen on kuitenkin toista maata.
Tottahan karma voi toisalta olla hyvääkin, ei ainoastaan kostoa, kuritusta ja yläkerran rankaisua. Useimmiten karmaan sanana ja käsitteenä liitetään kuitenkin ajatus tehdyn pahan palautumisesta jossain muodossa sen tekijälle, niin kuin sen kohteeksi joutunut on aikanaan saanut itse omassa elämässään kohdata.
Meille kahdelle on nyt tarjottu viimeistä mahdollisuutta palata yhteen, puhua asioita läpi monella eri tasolla, antaa ja pyytää anteeksi toisillemme kaiken toisiamme vastaan tekemämme ja sen olemme tehneet, puolin ja toisin. Se on ollut asiana sanomattoman tärkeää, vuosien aikana kun on kertynyt paljon puhuttavaa, paljon avattavaa, paljon anteeksi pyydettävää ja anteeksi annettavaa.
Elämästä ei koskaan tiedä, mutta vaikka tämäkin päättyisi loppujen lopuksi teidemme eroamiseen, olen kuitenkin sydämestäni kiitollinen yhteisyytemme jokaisesta päivästä, jokaisesta kontaktista, tapaamisesta, puhelusta ja viestistä hänen kanssaan. Niin niistä iloisista, hyvistä, liikuttavista ja rakkaudellisista, niihin kaikkein myrkyllisimpiinkin, joiden tarkoituksena oli ainoastaan loukata toista, repiä hänet kappaleiksi. Oppia ikä kaikki.
Kun on kyntänyt vuosia kaikkein syvimmällä surussa, vihassa ja pettymyksessä, osaa tämänkertaisia hyviä hetkiä arvostaa niin sielussaan kuin syvällä sydämessäänkin. Aika näyttäköön, onko yhteisiä eväitä yhtään parempaan kuin mitä historia on meille tähän saakka suonut.
Vedenjakajalla,
IE
Kuva: StockSnap / Pixabay
Vedenjakajalla Facebookissa: https://facebook.com/Vedenjakajalla
Vedenjakajalla Instagramissa: https://instagram.com/Vedenjakajalla
Vedenjakajalla-kotisivu: https://vedenjakajalla.fi